Pesänrakennusta (sis. kuvia)

Kuten poikaystävä asian ilmaisi, minulla taitaa olla aika paha pesänrakennusvietti päällä. Huomasin nimittäin jokin aika sitten, ettei tämä koti ole Koti. Eli vaikka täällä on kaikki tavarat, jopa omilla paikoillaan, ei tämä kuitenkaan tunnu sellaiselta oikealta kodilta, johon tekee mieli kutsua vieraita ja jota jaksaa pitää siistinä. Niinpä aloin tehdä kodista enemmän Kotia.

Nyt on hyllyt seinissä, tauluhyllyllä on tauluja ja muilla hyllyillä pannuja ja kasveja. Keittiön apupöytien tavarat on aseteltu käytännöllisemmin keittiön toimivuuden kannalta ja mm. maustekaappi on organisoitu. Lisäksi tein vaatekaappiin inventaarion ja suoritin jo vuosia odottaneen projektini: ompelin vanhoista t-paidoista sohvatyynyjä.

Punamustavalkoinen Che Guevara- ja Green Day-Nirvana -tyynyt.

Koti-operaatio jatkuu aktiivisena vielä ainakin taulujen ripustamisen ja makuuhuoneen kohentamisen ajan, mutta toki oikea kodinrakennus on elämänpituinen prosessi eikä siis valmistu ikinä. Mutta hyvässä vaiheessa ollaan jo! Ja siihen liittyen, kolmaskin tyyny on tulossa, kunhan saan taas sopivan tyhjän hetken jonain päivänä ja kaivan ompelukoneen uudelleen esiin.

Viikonlopun menu

Vatsa on totaalisen täynnä ruokaa ja digiboksilla odottaa katsomistaan Beck-elokuva Roseanna, joten kerron vain lyhyesti tämän viikonlopun ruokalistastamme. Jostain hieman epäselvästä syystä olemme valmistaneet uutta ruokaa joka päivä, mikä ei normaalisti välttämättä kuulu tapoihimme. Yleensä siis syömme samaa ruokaa ainakin kaksi päivää.

Perjantaina päätimme tehdä klassisesti pitsaa. Kuten olen aiemmin kertonut, meillä on tapana pitää pitsan täytteet samoina ja varioida vain pohjaa. Tällä kertaa päätimme kuitenkin soveltaa molempia puolia. Pitsapohjaan käytimme jauhojen osalta pelkästään ruisjauhoja ja -leseitä, vaikka epäonnistuminen pelotti hieman. Lopputulos oli kuitenkin erittäin onnistunut, ja teemme ruispohjaa varmasti toistekin.
Täytteinä pitsassa oli tomaattikastikkeen ja juustoraasteen välissä tuoretta ananasta, mozzarellaa, tomaattia, parsaa, katkarapuja, punasipulia ja kylmäsavulohta. Lopputulos oli mielenkiintoinen ja hyvä, mutta olisi ehkä kaivannut enemmän kalaa sekä lisäksi herkkusieniä.

Lauantaina saimme päivällä lounasvieraan, jolle päätimme tarjoilla porkkanasosekeittoa sekä ruissämpylöitä. Sosekeittoon oli tarkoitus laittaa runsaasti sipulia, mutta ikäväkseni totesin kaapista löytyvän ainoastaan punasipulin jämiä, joten jouduimme tyytymään siihen. Mausteiksi olisi ilmeisesti kannattanut laittaa kirveliä tai rakuunaa, mutta koska kumpaakaan näistä ei löytynyt, päädyin laittamaan runsaasti chiliä ja vähän vähemmän korianteria, paprikajauhetta ja yrttisekoitusta. Ja tietysti kermaa!
Sämpylöiden oli tarkoitus syntyä ruis- ja grahamjauhoista, ruis- ja vehnäleseistä sekä kaurahiutaleista, mutta koska jauhot loppuivat kesken niin jouduin lisäämään sekaan vähän vehnäjauhojakin. Lopputulos oli oikein erinomainen.

Sunnuntaiksi jäi muutama sämpylä ja porkkanasosekeittoa, mutta päätimme kuitenkin valmistaa lounaan erikseen ja syödä sopat illalla. Lounas syntyi valmiista tarpeista, eli kaivoin pakastimesta jauhelihaa ja jääkaapista pitsaa varten avatun pastakastikepurkin ja keitin lisukkeeksi kvinoaa. Helppoa, nopeaa ja ennenkaikkea hyvää.

Stokis

Ah, tuo tarujen kullanhohtoinen kaupunki seitsemän meren takana! Kuinka sinua rakastankaan, niin tyynessä kuin myrskyssäkin, auringossa tai kaatosateessa.

Tukholmaan ei kyllästy ikinä. Se on juuri sen kokoinen kaupunki, että siellä on aina jotain uutta nähtävää, mutta kuitenkin sen perustoiminnot oppii hahmottamaan lyhyelläkin vierailulla. Tukholmaan on aina ilo pistäytyä, vuodenajasta riippumatta. Toki kaupunki on keväällä ehkä kauneimmillaan, kun aurinko lämmittää jo tehokkaammin kuin täällä Etelä-Suomessa ja vihreys on pidemmällä, mutta yhtä lailla viehättävä se on kesällä, syksyllä ja talvellakin.

Tukholma on verrattain lähellä, mikä saa sen tuntumaan jopa tutummalta kuin useat kotimaan kaupungit. Samoin Tukholmasta pystyy aistimaan tietynlaisen ruotsalaisuuden hengen, eikä Tukholmassa voi koskaan olla hymyilemättä.

Viime aikoina olen käynyt Tukholmassa pari kertaa vuodessa, ja mitä todennäköisemmin tämä rytmi jatkuu yhtälailla kuin rakkauteni tuota todellista Itämeren helmeä kohtaan.

Alitajunta ja sen toiminta

En ole ihan hirveästi perehtynyt uniin ja niiden toimintatapoihin, mutta omalta osaltani tilanne on se, että näen joka yö sekavia ja jokseenkin ahdistavia unia, ja heräilen pitkin yötä näihin uniin. Lähes joka yöltä mieleeni jää joku uni, joka sitten saattaa vaivata pitkäänkin. Joitain unia muistan vielä päiväkodista, ala-asteelta ja yläasteella, ja juuri nämät ovet vaivanneet minua toistuvasti vielä vuosia ensimmäisen näkemisen jälkeen.

Olen miettinyt erityisesti vilkkaan mielikuvituksen ja alitajunnan toiminnan eroja unessa ja valveilla. En nimittäin ole mikään kovin kummoinen tarinankeksijä tai muuten luova tyyppi, vaan pidän itseäni enemmän insinöörimäisen loogisena. Mutta öisin alitajunta hyppää esiin ja vie minua uskomattomille matkoille.

Vilkkaan unennäön lisäksi näen toisinaan myös selkounia sekä kärsin ehkä noin muutaman kerran vuodessa unihalvauksesta. Etenkin jälkimmäiset ahdistavat todella paljon, ja olenkin onnellinen, että tiedän nykyään mistä on kyse, enkä koe näitä tilanteita usein.
Viimeistä edellisestä unihalvauksesta oli aikaa varmasti pitkälti yli vuosi, kunnes muutama viikko sitten nukuin raskaita päiväunia ja heräsin halvaukseen. Tämä nimenomainen unihalvaus oli ehkä pahin, joka minulla on ollut, sillä olin asettunut vuoteeseen sellaiseen asentoon, jossa kasvojani tukahdutti tyyny/peitto enkä saanut kunnolla happea. Tällainen tilanne on tietysti aina inhottava, mutta erityisen ahdistavan siitä tekee samanaikainen halvaustila, jolloin ymmärrät, ettet saa hengitettyä kunnolla, mutta et pysty tekemään asialle mitään. Yritin huutaa avomiestäni, että hän olisi koskettanut vaikka jalkaani ja herättänyt näin minut, mutta ei halvaustilassa tietenkään pysty huutamaan. Kun halvaus vihdoin loppui, pomppasin istumaan ja haukoin henkeä useita minuutteja. Ahdistus ja pelkotila vaivasivat minua lähes koko päivän. Tunnen vieläkin pientä hengenahdistusta kun muistelen tilannetta.

Vaikka nukkumiseni onkin jokseenkin "vauhdikasta", olen aina ollut äärimmäisen hyvä nukkumaan ja nukahtamaan. Paikalla, ajalla tai asennolla ei ole väliä, minä nukun missä vain ja miten vain. Toki joskus tulee myös niitä unettomia hetkiä, kun keho on liian virkeä (tai yliväsynyt) eikä nukahtamisesta meinaa tulla mitään, mutta pääsääntöisesti olen hyvä nukkuja. Esimerkiksi rockfestivaaleilla leirintäalueella teltassa nukkuminen ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia, vaikka yleinen melutaso onkin kovaa luokkaa. Viime yönä taas heräsin noin kello kahdelta sohvaltamme, vaikka tarkoitus oli vain käydä siellä illalla.

Unien ja nukkumisen pohtimisen jäljiltä alkoi väsyttää niin paljon, että ellen kohta mene aamiaiselle, uhkaavat aamutunnit jäädä väliin!

Ruoanlaitosta

Tiedättekö sen ärsytyksen, mikä seuraa, kun on ostanut jotain harvinaisempaa tai vähemmän käytettyä ainesosaa jotain tiettyä ruokalajia varten, ja sitten sitä jää ylitse, eikä sille oikein tahdo löytää käyttöä? Enemmän ruoanlaittoa harrastava epäilemättä osaisi hyödyntää kaikkea, ja uskaltaisi rohkeasti lisätä erikoisia makuja perinteisiinkin ruokiin, mutta tällainen tylsä arkikokkaaja ei vain löydä rohkeutta sellaiseen.

Haaveilen siitä, miten joskus ymmärrän makujen hienoisetkin sävyerot ja osaan jo valmiiksi maistaa mielessäni miten eri maut sopivat yhteen, jolloin voin olla katsomatta ohjeista, mitä kaikkea tiettyyn ruokalajiin tulisi laittaa. Samoin haaveilen jonkinlaisesta ruokakemian ymmärtämisestä, eli että osaisin arvioida eri ainesosien määrät ilman ainaista reseptien tuijottelua ja teelusikallisten mittailua. Tämä helpottaisi huomattavasti etenkin leivontaa, jossa olen esimerkiksi pyrkinyt keksimään vehnäjauholle korvaajia. Hankalaa on kuitenkin, kun en täysin tunne muiden raaka-aineiden käyttäytymistä, eikä pelkkä saman määrän korvaaminen toisella ole useinkaan kovin hyvä idea.

Onko ainaisesta resepteihin tukeutumisesta mahdollista päästä jollain helpolla tai selkeällä tavalla eroon? Pelkkä "rohkeasti vaan kokeilet" ei oikein toimi minun kohdallani, surullisen usein nämä kokeilut päätyvät roskikseen ja vatsa jää tyhjäksi - puhumattakaan lompakosta.

Tilannetta hankaloittaa myös ruokakulttuurien hatara tuntemukseni. En ole matkustellut paljon ja nauttinut eksoottisia paikallisia ruokia tuoden kotiin mukanani kymmenia uusia ideoita. En myöskään ole matkailuohjelmia katsoessani oppinut oikeastaan mitään, korkeintaan jotain ruoanvalmistuksen tekniseen puoleen liittyvää. Onko ruoanlaitto niin soveltavaa ja taiteellista, ettei minusta yksinkertaisesti ole sellaiseen rajoittuneella luovuudellani, vai olenko vain laiskotellut oppimisessa?

Pidän ruoanlaitosta, ihan tosissaan. Uutta on kivaa kokeilla ja onnistumisen tunne on mahtavaa. Mutta se luovuus...

No, tänään yritin edes olla luova käyttämällä ylijääneen kookosmaidon smoothieen, johon tuli lisäksi vähän maitoa, hunajaa, sitruunamelissaa, sitruunamehua ja banaania. Täysin hihasta vedetty sotku, joka kuitenkin maistui yllättävän hyvälle!

Illalla tiedossa on myös aiemmin kokeilematonta ruokaa, nimittäin limemarinoitua tofua, tosin tähän katsoin reseptin ja tein tarkasti sen mukaan. Saa nähdä miten käy.

Teepussin käytöstä

Niin, sitä vain tässä tulin ajatelleeksi, että en laisinkaan käsitä ihmisiä, jotka kotonaan, siis arkikäytössä, käyttävät teepussia yhteen kupilliseen ja sitten heittävät sen pois. Eri asia on toki esimerkiksi kyläillessä juoda kuppi teetä ja käyttää siihen se yksi pussi, mutta että kotona? Teepussit ovat mitoitettu (ainakin nämä, joita itse olen elämäni aikana käyttänyt) kuitenkin sen verran täyteen, että niistä liukenee helposti kaksi kuppia vahvaakin teetä, osasta pusseja jopa kolme kuppia.
Teepussien epäekologisuus verrattuna irtoteehen on muutenkin jo sen verran isoa, että on suorastaan ympäristörikos käyttää kotona teepussia vain yhteen kupilliseen. Tai näin ainakin kuvittelisin, ei minulla ole mitään tutkimusta tässä tukenani. Mutu-tuntumalla mennään.

Ja minähän en ikinä liioittele tai kärjistä.

Pihajuhla ja 20 röyhtäystä

Palasin juuri tyttäreni kanssa pihajuhlista. Juhla oli yhdistetty 25-vuotissyntymäpäivä- sekä läksiäisjuhla, ja paikkana toimi siis kerrostaloyhtiön piha. Aika ja paikka olivat kaikinpuolin mainiot, kun paljon pelättyä sadetta ei tullut, ja päivä oli muutenkin kaunis vaikkakin viileä syyspäivä.
Juhlien parasta antia oli (mainioiden vieraiden lisäksi) tarjoilut. Emännät olivat valmistaneet paprikapopcornia, curryjogurttikierteitä, leipää, dippivihanneksia ja hummusta. Etenkin ensimmäinen oli 4-vuotiaan mieleen. Vieraat täydensivät tarjoilupöytää vielä ainakin artisokka-aurinkokuivattu tomaatti-tahnalla (siinä oli jotain muutakin, mutta en nyt saa päähäni mitä se oli), valkosipulitahnalla, leipätikuilla, kirsikkatomaatti-juusto-coctail-tikuilla sekä lohi- ja jokirapu-curry-ruisleivillä. Jos olisimme viipyneet vähän pidempään, olisin voinut syödä vaikka kaiken tarjolla olleen, niin älyttömän hyvät tarjoilut oli! Enkä siis tässä edes luetellut vielä kaikkea.
Kotimatka meni hienosti, bussia ei tarvinnut odottaa kuin 5min ja junaankin ehdimme kun juoksimme. Kotikulmilla vastaan tuli vielä eräs opiskelukaverini, jonka kanssa vaihdoimme pari sanaa. Myöskään viihteestä ei ollut matkalla pulaa, tytär nimittäin esitteli bussimatkalla hienoa taitoaan: hän osaa röyhtäistä 20 kertaa peräkkäin, ja melkoisen äänekkäästi. Jostain kumman syystä naurunsekaiset kieltoni eivät oikein tehonneet. No, hyödyllinen taito tuokin epäilemättä.

Georeferointia

Aloitan taas koulusta, koska oikein muuta ei ole nyt tapahtunut. Tai on, mutta kirjoitan kuitenkin ensin siitä koulusta.

Tänäänhän oli tämä jo aiemmin mainitsemani koulu"päivä", eli päivän ainoat tunnit alkoivat klo 15 ja loppuivat reilut pari tuntia myöhemmin. Pitkää rupeamaa helpotti rento ilmapiiri ja tuntien laatu, eli näillä tunneilla toimimme atk-luokassa ja opiskelemme uuden ohjelman käyttöä sekä erilaisia satelliitti- ja ilmakuviin liittyviä tehtäviä.

Ensimmäisen tunnin aiheena oli georeferointi, eli oikaisimme satelliittikuvan oikeisiin koordinaatteihin vertaamalla sitä laajempaan, oikeissa koordinaateissa olevaan kuvaan. Sinällään mielenkiintoista ja ihan hauskaakin, kun sai näperrellä. Tosin täytyy myöntää, etten aivan sataprosenttisesti ymmärtänyt koko aikaa mitä olin tekemässä, vaikka asia pääpiirteissään olikin ihan selvä.

Huomenna on vapaapäivä, jonka aion käyttää tehokkaasti siivoamalla ja pesemällä pyykkiä. Kotityöt ovat jääneet aika pitkälti suorittamatta tällä viikolla, vaikka olenkin ollut päivät pitkälti kotona. Aika on mennyt nimittäin Dexterin parissa. Muistin viime viikonloppuna, että minulta löytyy koko sarjan 4. kausi, jonka katsomista en ollut aloittanutkaan! Siispä tuumasta toimeen, ja ahkeroinnin seurauksena katsoin tänään kauden päätösjakson. Vaikka nautinkin täysin rinnoin Dexterin edesottamusten seuraamisesta, täytyy tunnustaa, että viimeisen jakson jälkeen tuli hyvinkin tyhjä olo. Olisi ehkä pitänyt säästellä jaksoja, sillä loppu oli todella jännittävä, eikä seuraava eli 5. kausi ala pyöriä Ameriikoissakaan kun vasta kolmen viikon kuluttua! No, onpahan aikaa pitää koti kunnossa.

Lähden myöhemmin tässä kuussa ulkomaille, nimittäin viehättävään länsinaapuriimme Ruotsiin. Tarkemmin sanottuna risteilen Tukholmaan. Tästä alkaa tulla melkein jo traditio, sillä risteilimme viime vuonnakin näihin aikoihin sinne, jopa lähes samalla porukalla.

Tukholma on ihana. Se on kaunis, monipuolinen ja ystävällinen. Lisäksi saan testata aina vähän ruostuneita ruotsintaitojani, ja - ainakin viime kertojen perusteella - todeta voivani asioida Tukholmassa kokonaan pelkkää ruotsia käyttäen! Mikä voisikaan olla paremmin itsetuntoa nostattavaa.

PS. Tänään on ruokana borch- eli borssikeittoa, jes!

Hajoo aamuihis

Viiden lomaviikon jälkeen otin onnellisena vastaan tulevat säännölliset ja jokseenkin aikaiset herätykset. Koulun alku merkitsi ihanaa arkea. Nyt, kolmantena kouluaamunani on vain todettava, että paskan marjat. Maanantaina koulu alkoi klo 12, samoin tänään. Eilen sentään piti olla koululla jo klo 8. Huomenna koulu alkaa taas klo 15.
Ymmärrän, että isossa koulussa (tässä tapauksessa puhutaan Suomen suurimmasta ammattikorkeakoulusta) on haastetta saada kaikkien opettajien ja luokkahuoneiden aikataulut sopimaan yhteen, eikä minulla sinällään ole tänä syksynä erityisemmin valittamista, kun yhdenkään kurssin tunnit eivät ala klo 17 kuten viime syksynä ja keväänä. Mutta on se nyt silti turhauttavaa, että päätoimisena opiskelijana sitä opiskeltavaa on keskimäärin kaksi tuntia päivässä.
Nyt herää auttamatta kysymys, miksen tee töitä opintojen ohessa. No, tämä olisi kyllä tarkoitus, heti kun saan työpaikan. En kuitenkaan ota mitä tahansa työtä, sillä tarvitsen oman alani työtä, paikkaa, johon voin tehdä opinnäytetyönikin. Ja sellaisen paikan metsästäminen ei ole mitenkään ihan helpoimmasta päästä, etenkään, kun työkokemusta on vain yhdeltä työnantajalta, ja siellä en pystynyt jatkamaan enää kesän jälkeen.

Oli miten oli, vituttaa ainakin näin kouluvuoden alussa kun ei ole oikein tekemistä.