Koulu, hiusväri ja lapaset

Tänään alkaa taas koulu. Viimeinen vuosi, joka huipentunee keväällä valmistumiseen. Lukujärjestys on löysä ja aikaa työnteolle löytyisi vaikka kuinka, se työpaikka vain puuttuu. Lupaan pyhittää tämän viikon vapaa-ajan työnhakuun.
Ensimmäisessä jaksossa (eli tällä tai ensi viikolla) alkaa yhteensä 6 kurssia, joista yksi on pakollinen perusopintoihin liittyvä höpöhöpökurssi, neljä ovat omien moduulieni kursseja ja se viimeinen on vapaavalintainen kieliopinto - ranska I. En osaa sanaakaan ranskaa (ellei nyt lasketa jotain yleissanoja, kuten bon tai merci), mutta koska osaan ainakin hieman muita eurooppalaisia pääkieliä (englanti, saksa, espanja, ruotsi), niin ranska jotenkin vain kuuluu siihen joukkoon. Ainoa ongelmahan tässä on, että en pidä ranskasta pätkääkään. Se kuulostaa rumalta ja siihen liittyy joitakin negatiivisia ennakkoluuloja ranskalaisia kohtaan. Toivottavasti nämä asenteet nyt kuitenkin muuttuvat opintojen myötä.

En ole koko kesänä värjännyt hiuksiani, ja tarkoitus oli tehdä se n. viikko ennen koulun alkamista. Koska tämä ajanmääre oli hyvin epämääräinen, kävin ostamassa hiusvärit eilen, tarkoituksenani värjätä illalla. No, en tietenkään muistanut, että olin tällaista suunnitellut, joten nousin klo 7 värjäämään hiuksiani.
Inhottavinta hiustenvärjäämisessä ovat ne kaksi-kolme päivää heti värjäämisen jälkeen, kun hiusväri löyhkää voimakkaasti. En haluaisi kiusata kanssaihmisiäni voimakkailla hajusteilla, joten pyrin yleensä värjäämään hiukset esim. perjantaina, ettei maanantaina enää tarvitsisi haista.

Vaikka seitsemältä nouseminen ei sinänsä ole minulle mikään ongelma, niin tänään olin suunnitellut nukkuvani ainakin yhdeksään saakka. Ihan hyvä kuitenkin, että nousin aikaisin, sillä sain itselleni aamuksi tehtävän: vien päiväkodille lapaset. Tai siis, en vie niitä päiväkodille, vaan lapselle, joka on päiväkodissa, ilman lapasia.
Tarkoittaakohan tämä, että pitäisi itsekin kaivaa sormikkaat jo esiin? Onkohan minulla edes ehjiä?

Maksalaatikko

Maksalaatikko on ehdotonta lempiruokaani. En kyllästy siihen ikinä. Olen syönyt sitä kerran viikon ajan joka päivä, kun kaupasta sai halvalla, ja joka päivä se maistui yhtä ihanalle.

Syön maksalaatikkoni rusinoiden kera, ilman niitä se on kuin alkoholiton kuohuviini tai lumeton talvi. Maksalaatikon sekaan lisään puolukkahilloa, mieluiten itsetehtyä. Puolukkahillon tulee olla maultaan juuri oikeanlaista: kirpeyden kuuluu tuntua, mutta maun on kuitenkin oltava sopivan makea. Useissa kauppojen valmistuotteissa on tämä kirpeyden ja makeuden välinen suhde vinksallaan, jolloin koko makuelämys lässähtää. Toki myös tällaisissa harmillisissa tilanteissa maksalaatikko on edelleen järjettömän hyvää.

Pitkäaikainen haaveeni olisi tehdä itse maksalaatikkoa, mutta koska se on einesmuodossaan niin täydellistä, en ole uskaltanut alkaa itse edes yrittää. Aiemmin elämässä tämä ei haitannut yhtään, kun eineksiä tuli muutenkin käytettyä jonkin verran. Nykyään taas pyrimme tekemään kaiken itse, oikeastaan vain joitain valmiskastikkeita tulee ostettua satunnaisesti. Tänäänkin sain kaupassa pientä omantunnonahdistusta kun astelimme einesosastolle tutkimaan maksalaatikkojen tuoteselosteita.

Oli miten oli, maksalaatikko RULES, ja jos jollain on hyvä resepti tai vinkkejä sellaisen valmistukseen, niin otan kiitollisena vastaan.

Villasukat ja Hannelore Elsner

No nyt se syksy sitten ilmeisesti tuli, vaikka eilen olin vakuuttunut, ettei vielä ole sen aika. Minulla on tapana pitää villasukkia rullalle käärittyinä pahvilaatikossa, joka makaa kyljellään kaapissa. Villasukattomaan aikaan laatikon suu on käännetty seinään päin, etteivät villasukat pääse putoamaan, ja villasukkien käyttöaikana taas - yllättäen - suuaukko on käännetty kaapin oviin päin ja laatikko vedetty aivan reunalle.
Tänä aamuna tulin puolentoista tunnin harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että on aika kääntää laatikko ja vetää ensimmäinen pari jalkaan. Puolustan syksynaloitustani Forecan 10 päivän ennusteella, jossa korkein päivälämpötila on 16 astetta, ja sekin on luvattu ensi viikon sunnuntaille. Ei siis ole liian aikaista olettaa syksyn asettuneen taloksi.

Pidän saksalaisista dekkarisarjoista. En ihan kaikista, mutta monista (Derrick, Kettu, Kahden keikka jne.). Ehdottomaksi ykköseksi kuitenkin nousee Etsivä Lea Sommer (Die Komissarin), jonka nimiosaa esittää ehkä maailman karismaattisin nainen, Hannelore Elsner. Rouva on viisikymppisenäkin houkuttelevampi, jännittävämpi ja upeampi kuin yksikään pari-kolmekymppinen Hollywood-tähti. Elsner on toki yleisenkin kauneuskäsityksen mukaan vetävä mimmi, mutta lisäksi hänessä on runsas annos persoonallisuutta ja lumovoimaa, jollaisesta Brigitte Bardot, Audrey Hepburn ja Elizabeth Taylor ovat voineet vain haaveilla.
Lea Sommerin rooli antaa Elsnerin käyttää koko kehoaan ja sieluaan. Sarja onnistuu tallentamaan yksityiskohtaisesti pienetkin ilmeet, eleet, katseet ja äänensävyt. Sinänsä saksalaisdekkarien piirissä perinteinen ja ennalta-arvattava sarja saakin kaiken erikoisvoimansa nimenomaan Elsnerin persoonasta.
Jos joku ei ole sarjaa katsonut, niin kannattaa avata TV2 torstaisin klo 19.50. Tämän lisäksi suosittelen lämpimästi vierailemaan osoitteessa areena.yle.fi, jossa on nähtävissä aina kaksi edellistä jaksoa.

Nyt rojahdan työtuoliini teekupin kanssa ja nautin naisenergiasta YLE Areenan kautta.

Persikkapitsaa

Olettaisin, että yleensä pitsanteossa on tapana saada vaihtelua kokeilemalla erilaisia täytevaihtoehtoja sen luottopohjan päälle. Näin ei kuitenkaan ole meillä. Meillä kokeillaa erilaisia pohjavaihtoehtoja, ja täytteen pysyvät pitkälti samoina, variaatiot koskevat korkeintaan yhtä täytettä noin viiden täytteen kokonaisuudesta.

Tällä kertaa pohja tehtiin durumvehnäpussin ohjeen suhteiden mukaan, mutta durumvehnät korvattiin osittain ruis- ja kauraleseillä sekä ruisjauhoilla. Durumia tuli lopulta ehkä 1/3 alkuperäisen ohjeen määrästä. Päätin myös pellille painelun sijasta kaulita taikinasta kaksi pellillistä ohutta pohjaa. Taisi olla ihan hyvä idea, pohja oli lopulta nimittäin melko pehmeä, mutta sitkoa oli sen verran, ettei se murentunut ollenkaan, vaan lopputulos oli mitä mainioin.

Täytteinä oli tällä kertaa basilikatomaattikastikkeen ja emmental-mozzarellajuustoraasteen välissä salamisuikaleita, tonnikalaa, valkosipuli-yrttikatkarapuja, avokadoa, persikkaa (kuorineen) ja tuoreita herkkusieniä. Lisäksi heitin juuston alle hieman chiliä myllystä. Oliiveja oli tarkoitus laittaa, mutta unohdin.

Muutamat ovat etenkin persikan kohdalla hämmästelleet, mutta kannattaa kokeilla eikä antaa ennakkoluuloille valtaa! Etenkin, jos on tottunut käyttämään ananasta, persikka nimittäin korvaa sen mainiosti. Myös avokado sopii mainiosti, vaikka kuumentaessa sen pitäisi tuottaa makua pilaavia yhdisteitä. Ainakaan minä tai pitsansyöjävieraani emme ole havainneet minkäänlaista vikaa maussa, päinvastoin. Pehmeä koostumus myös tasapainottaa pitsaa.

Erittäin hyvää, 5/5.

Ulkonäköpaineita, ja teetä

Päässä oli valtavasti ideoita kuvista ja fonteista ja väreistä ja asettelusta, mutta lopputulos on kuitenkin tylsä ja epäsopiva, ja väritkin on säädetty miten sattuu. Pidätän oikeuden muutoksiin, jos joskus jaksan muuttaa. Pitäisi luultavasti paneutua tarkemmin näihin työkaluihin ja mahdollisuuksiin.

Join aamusella kupin teetä, kohta pitänee juoda lisää. Vaikka harmaus ja lämpötilan roikkuminen alle 15 asteessa saavat janoamaan kuumaa juomaa, ei teenjuontini ole vielä lähelläkään kesätyön aikaista tahtia - 5 kuppia / työpäivä. Kaikki teelaadutkin tuntuvat vaisuilta, mikä tietänee ostoksilla käyntiä.
Mutta hei, syksy ei ole vielä täällä, sillä villasukat lojuvat edelleen kaapissa, ja mietin joka aamu, onko pakko laittaa pitkät housut.

PS. Etukäteinen anteeksipyyntöni J.L.:lle, jos hän sattuu lukemaan tätä ja kiroaa värivalintoja.